4.3.1998
Potkukelkkailu on välinelaji. Kenialaiset juoksijatkaan eivät
sinnittelisi nykykelkkailijoiden rinnalla ilman välineitä.
Olympiahiihtoja seuranneena voidaan tosin veikata että heillä
kelkka voisi vain hidastaa etenemistä. Termi välinelaji
herättää tunteen siitä että väline
ratkaisisi menestyksen miehen ollessa sivuosassa. Mikäli
kilpailijoilla on kovin erilaiset välineet näin varmasti
voikin olla - asia mikä saattaa nostaa uusien harrastajien
osallistumiskynnystä.
Nykymuotoisen potkukelkan evoluution voisi katsoa kestäneen
ainakin toistasataa vuotta: Viktor Balckin ajoista tähän
päivään. Kilpapotkukelkkailun esi-isien ottaessa
toisistaan mittaa olivat potkijat välineen suhteen varsin
eriarvoisessa asemassa. Tuolloin ei ollut vielä laajaa kelkkojen
teollista tuotantoa, vaan tuon ajan "Pylvikset"* takoivat
luistavat jalakset ja pitävät karpposet pajoissaan -
kuka milläkin taidolla tiedolla. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä
kelkkojen tuotanto teollistui ja luistavaa teräsjalasta kyettiin
tuottamaan edullisesti. Oletettavaa on myös että nopeimmat
kilpailijat alkoivat käyttää yleisurheilusta tuttuja
piikkikenkiä. Kilpailijat olivat siis välineen suhteen
kokolailla tasa-arvoisia.
Aina 1930- luvulle asti on urheilukirjallisuudessa runsaasti viittauksia kilpapotkukelkkailuun. Laji oli mukana useissa merkittävissä urheilutapahtumissa ja myös ennätyksiä noteerattiin. Muun muassa miesten 10km:n "maailmanrekordi" oli 26min. 20sek. - aika jonka vasta allekirjoittanut alitti reilut puoli vuosisataa myöhemmin. Herää kysymys siitä miksi kelkkailun suosio kilpailulajina laski ja myöhemmin se sai jopa sitkeän "mummuimagon" niskaansa.
Uskaltaisin väittää tämän pitkälle johtuneen seisahtuneesta välinekehityksestä!
Se että kilpailijat ovat välineen suhteen tasa-arvoisia
ei riitä jos väline ei pysy ajan kehityksessä mukana.
Urheilullisest seisahtunut tilanne jatkui vuoteen 1987, jolloin
osallistuin potkukelkkailun SM-kisoihin Kuhmossa. Tasa-arvo oli
lajin hurlumhei-tyyppisissä tapahtumissa viety niin pitkälle
että järjestäjät olivat kieltäneet liukuesteiden
käytön kengissä näin uhaten fysiikan lakeja
ja kelkan painonkin tuli olla riittävän suuri potkunautinnon
tappamiseksi. Alennustilaan joutuneen jalon lajin nostaminen sen
oikealle paikalle arvostetuksi kilpa- ja kuntourheiluksi muodostui
nopeasti suorastaan elämäntehtäväkseni havaittuani
siinä piilevän valtaisan kehityspotentiaalin.
Potkukelkkailussa seurasi lähes kymmenvuotinen murroskausi
lajin harppoessa pysähtyneisyyden ajasta peninkulmasaappailla
nykyaikaan.Tuona aikana kilpakelkan vauhti nousi jopa 30% kun
välineiden kehityksen lisäksi potkutekniikat ja radatkin
nopeutuivat. Tiedotusvälineet levittivät kuvaa "ufokelkkoja"
ohjastavista kokovartalosukkaan pukeutuneista ihmeellisistä
kumiukoista. Tuo sinänsä lajin kehitykselle välttämätön
vaihe asetti jälleen kilpailijat eriarvoiseen asemaan välineen
suhteen - teollinen tuotanto kun ei kerinnyt innovaatioiden mukaan.
Todellinen potkukelkkailun harrastajien määrä ei
laajasta julkisuudesta huolimatta juuri kasvanut - harva kun on
valmis lähtemään kilpaan oleellisesti muita heikommalla
välineellä.
Talvi 1997-98 on siitä merkittävä että ensimmäisen kerran sitten toisen maailmansodan on kilpailukäyttöön soveltuva ajanmukainen potkukelkka kohtuudella saatavilla. Tätä tarkoitusta varten perustamani yritys "Kickbike - Potkukelkka Oy" onkin tuonut markkinoille sekä talvisen "Ketkupolkaksi" ristityn sporttikelkan sekä potkukelkkailijan kesäharjoitteluun soveltuvan potkulaudan - "Kickbiken". Tavoitteena on ollut tuoda hyvät välineet potkuttelijan ulottuville kohtuuhintaan, missä onkin onnistuttu: Ketkupolkka maksaa 980,- ja Kickbike 1590,-.
Ketkupolkkaa voi vapaasti kokeilla Multian kisojen aikana tai
vaikkapa vuokrata sen kisaan - nythän kilpakelkkailun välinetasa-arvon
jälleen lisäännyttyä se on myös haastesarjoissa
hyväksytty kilpailuväline.
Nyt kun kilpailu- ja harjoitteluvälineiden suhteen kelkkailu
on jälleen tasa-arvoistettu onkin lajin kehityksessä
suunnattava voimat organisaatioiden ja toiminnan luomiseen. Kun
potkuttelua mielin määrin hallitsevien Helsinkiläisen
Ketkupolkan ja Keski-Suomen Multia-teamin rinnalle saataisiin
elvytettyä edes Oulun Potkinklubi ja Kuopion Potkukelkkapataljoona
madaltuisi kynnys uusien seurojen perustamiseen edelleen. Lajituntemuksen
näin lisääntyessä ei kelkkailijaa enää
pidettäisi kylähulluna tai ennenaikaisesti raihnaistuneena,
vaan hienon kestävyys- ja nopeuslajin taitajana. Niinkuin
Pylvis sanoisi: "Se ei ole kuin töitä vaan - mutta
siinäpä sitä onkin…"
*Pylvis = Rauno Pylväläinen. Hän on kehitellyt
ja valmistanut kanssani yhteistyössä sekä Ketkupolkan
että Kickbiken prototyypit. Siviilissä tämä
hitsaustaidon suomenmestari tekee lentokoneita Kuoreveden tehtaalla.
Potkuterveisin Hannu Vierikko
Kickbike-Potkukelkka Oy, Alankotie 11 00730 Helsinki
p./fax: 09-388 3013 tai 388 3231 GSM: 040-572 3432
internet: www.kickbike.com Email: Hannukickbike.com