KEPOSTI |
numero 2 toukokuu 2003 |
Potkupostia Ketkupolkka ry:n jäsenille
Seuramme pitkäaikainen puheenjohtaja Hannu Vierikko julisti vuonna 1991 tammikuun Kepostin pääkirjoituksessaan: " Liittojohtoisen tiedotuksen vielä puuttuessa toimikoon Keposti kelkkaväen hengellisenä yhdistäjänä". Nyt 12 vuotta myöhemmin Suomen potkukelkkailu- ja lautailuliitto on rekisteröity yhdistys, joka yhteistyökumppaneineen potkii vinhaa vauhtia ajan hermolla. Niinpä tarve julkaista seuralehteämme on vähenemään päin.
Luet nyt viimeistä nykymuotoista Kepostia. Seuramme uutisista tiedotetaan jatkossa ensisijaisesti kepolistalla groups.yahoo.com/group/kepo-list. Koko potkukansaa kiinnostavat tarinat löytyvät parhaiten potkuutisista. Kepostin toimitus kiittää keppoisasta yhteistyöstä kaikkia Kepostin selailijoita sekä erityisesti seuralehtemme vakituisia ja satunnaisia avustajia.
![]() |
Viivalla oli vilskettä Ketkupolkkailijan junailemassa SM-maratonkisassa Lapinjärvellä (kuva Väiski). |
Kevättalvella käytiin tiukkoja kisoja jotka huipentuivat loistokkaisiin ja aurinkoisiin Multian MM-kisoihin. MM-kisoihin valmistauduin potkimalla kaksi viikkoa aiemmin 100km:n SM -kilpailun eli Victor Balckin muistokilpailun Kuopiossa. Kisa kulki suhteellisen tahmeasti. Alpo ja Jan karkasivat hyvissä ajoin minulta ja Hannulta horisonttiin ja kirissä hävisin Hannulle katkerasti totuttuun tyyliin.
Viikkoa ennen Multian kisoja tein hyvän viimeistelytreenin Kirkkotiellä yht. 52,5km josta 3 x 5,5km kovaa 13.34 ennätys, 13.49, 14.20. Lumisade alkoi hidastaa vauhtia loppua kohden. Mainittakoon että kyseistä tietä en ole kyennyt potkimaan edes Kickbikella yhtä kovaa joten kaiken olisi luullut olevan kunnossa Multiaa varten.
Multialla jäin kuitenkin toisen kerran peräkkäin ilman henkilökohtaista mitalia. Taso on koventunut ja tiukentunut. Lisäksi kaivelemaan jäi maratonilla tapahtunut välinerikko joka hidasti oleellisesti matkantekoa. Jos kisa ei olisi ollut kyttäilykisa olisin armotta tippunut kyydistä jo aikaisemmassa vaiheessa. Hannun voittoputki 2000m:llä katkaistiin ilahduttavasti Alpon huippusuorituksella.
Naisten 2000m:llä oli ilmeisesti ensi kertaa enemmän osanottajia kuin vastaavalla miesten matkalla. Lisäksi kilpailu naisten puolella oli tasaisen jännittävä ja hieno.
Kertauksena talven 2002-2003 lyhyt kisatulosyhteenveto
1,3km 1.Hannu,/Jan, 3.07,2 3. Ville 3.09,7, 4. Alpo 3.14,1
11km 1.Hannu 33.27, 2.Jan 34.13, 3.Ville 35.12, 4.Alpo 35.13
miehet: 1. Jan Elmgren 31.22, 2.Ville Vickholm 31.24, 3.Tomas Porthin 32.56 4. Markus Holmlund 33.05, 5.Eelis Björk 34.53 6. Markus Porthin 39.37
naiset: 1. Anne Muiniekka 2. Heidi Räihä
10km hiihto + 7km juoksu + 10km potkukelkkailu (-26 C)
1.Ville 1.33.50, 2.Jan 1.36.05, 3.Hannu 1.37.30, 4.Richard 1.37.35
miehet:1.Richard 2.25.54, 2.Alpo 2.37.16, Ville 2.41.20, Hannu 2.57.34, Esa Mononen 3.03.03
naiset: 10,5km: 1. Maleena Lamminsalo 2. Heidi Räihä
miehet 1.Alpo 32.33, 2.Jan33., 3.Ville, 4.Hannu
naiset 5km 1. Heidi, 2.Anne
1.Alpo 3.28, 2.Jan 3.28, 3.Ville 3.31, 4.Hannu 3.49, 5.Väinö 4.00
1.Anne, 2.Heidi
miehet 1.Jan Elmgren 1.41.01, 2.Hannu Vierikko1.41.40, 3.Alpo Kuusisto1.41.41, 4.Richard Van Camp1.43.08, 5.Ville Vickholm 1.45.06
naiset 1.Anne Muiniekka, 2.Heidi Räihä, 3. Minna Nybondas
200m 1.Richard, 2.Hannu, 3.Antti Lehtinen
10000m 1.Hannu, 2.Richard,3.Jan, 4.Antti, 5.Ville, 6.Timo Rinkinen
miehet 1. Jan Elmgren 3.51.44, 2. Alpo Kuusisto 3.52.15, 3. Hannu Vierikko 3.58.11, 4.Ville Vickholm 3.58.12, 5. Mika Kanervo 4.57.06
naiset 1. Auli Suomalainen 5.07.34 2. Anne Muiniekka5.07.35 3. Heidi Räihä 5.42.27
200m Hannu, Antti, Richard, Alpo, Jussi Ruokonen, Jan
2000m Alpo, Jan, Hannu, Tomas Porthin, Richard, Ville
42,2km Hannu, Jan, Alpo, Richard, Ville, Tomas
200m Hannu, Ville, Alpo, Jan
14,4km Hannu, Alpo, Jan, Ville
![]() |
Hannu päätti kisakautensa voitokkaasti meren jäällä Rajasaaren ympärillä. |
Olen laatinut kaudesta potkukelkkailun ranking-listan seuraavalla pistelaskusysteemillä. Alle maratonin mittaisilla normaalimatkoilla ja sprinttimatkoilla pisteitä ovat saaneet kuusi parasta: 6, 5, 4, 3, 2, 1. Maratonkisoissa on ollut jaossa tuplapisteet: 12, 10, 8, 6, 4, 2, 1. Ylipitkiltä matkoilta Vikinga rännetiltä ja 100km SM-kilpailusta on vastaavasti ollut jaossa triplapisteet 18, 15, 12, 9, 6, 3, 2, 1. Tällä epädemokraattisella mutta yksinkertaisella pistelaskusysteemillä on miesten rankinglistalle päässyt lähes 20 potkukelkkailijaa. Kaikki talven potkukelkkailukilpailut potkutriathlonia lukuun ottamatta ovat mukana pistelaskuissa.
Jan Elmgren on talven rankingykkönen pisteen erolla Hannu Vierikkoon. Alpo Kuusisto sijoittuu listalla kolmanneksi, Ville Vickholm neljänneksi ja säästeliäämmin kilpaillut kauden komeetta Richard Van Camp viidenneksi. Alpolla ja Janilla on molemmilla neljä ykkössijaa arvostetuilla kestävyysmatkoilla. Alpo voitti Vikingarännetin ja Jan 100km SM tittelin ja SM-maratonin. Eniten starttivoittoja kaudella on kuitenkin kerännyt Hannu Vierikko. Sprinttistarteilla ei mielestäni rankinglistalla kuitenkaan tule olla samaa painoarvoa kuin pitkillä matkoilla. Multialla Vierikko oli kuitenkin jälleen kerran kuningas kahdella henkilökohtaisella mestaruudellaan.
![]() |
Jan Elmgren oli kelkkakauden rankikärki (kuva Väiski). |
Jos koko talven kisoista laskettaisiin ajat yhteen olisi ympäripotkujen voittaja Ketkupolkkailija joka ainoana osallistui kaikkiin talven aikana järjestettyihin potkukelkkailustartteihin. Kilometrejä ympäripotkuissa kertyi 434,3km yhteisajassa 20h 1min 55sek. Keskinopeus monesta hitaasta maastokisasta johtuen oli 21,68km/h. Jan sairasteli Kepohepon aikaan, Hannu potki alkutalven kisat heikosti kunnes sai pohkeensa kuntoon. Alpo ei ollut Pietarsaaressa mukana eikä päässyt maaliin parissa alkutalven kisassa.
Kauden ilahduttavin komeetta oli Richard Van Camp joka keräsi tukun hyviä sijoituksia ja kaksi arvokasta kilpailuvoittoakin hyvin erilaisissa kisoissa. KEPO-HEPO maastomaratonklassikon Richard voitti ylivoimaiseen tyyliin erittäin hitaassa ja raskaassa kelissä. Jyväskylän SM-kisoissa sama mies yllätti itse Vierikon, nyt 200m:n riuhtaisussa niukasti mutta selvästi. Richardista tullaan kuulemaan vielä paljon lisää.
| normaalimatkat | 6,5,4,3,2,1 | |||||||||||||||||
| maratonit | 12,10,8,6,4,2,1 | |||||||||||||||||
| ylipitkät VR ja Balck | 18,15,12,9,6,3,2,1 | |||||||||||||||||
| pvm | 21.Oct | 30.Nov | 05.Dec | 05.Dec | 28.Dec | 11.Jan | 18.Jan | 18.Jan | 19.Jan | 09.Feb | 22.Feb | 22.Feb | 01.Mar | 15.Mar | 15.Mar | 16.Mar | 22.Mar | 22.Mar |
| paikka | Espoo | L:järvi | Helsinki | Helsinki | Jakobstad | Liljendal | Nakkila | Nakkila | Uppsala | L:järvi | J:kylä | J:kylä | Kuopio | Multia | Multia | Multia | Helsinki | Helsinki |
| matka | 26km | 42,2km | 1km | 11km | 10km | 42,2km | 300m | 10km | 80km | 42,2km | 200m | 10000m | 100km | 200m | 2000m | 42,2km | 200m | 14,4km |
| 1. Jan Elmgren | 4 | 12 | 6 | 5 | 6 | 3 | 5 | 15 | 12 | 3 | 4 | 18 | 1 | 5 | 8 | 3 | 4 | |
| 2. Hannu Vierikko | 3 | 6 | 6 | 6 | 6 | 6 | 3 | 9 | 10 | 5 | 6 | 12 | 6 | 4 | 12 | 6 | 6 | |
| 3. Alpo Kuusisto | 6 | 3 | 3 | 10 | 5 | 6 | 18 | 8 | 15 | 3 | 6 | 10 | 4 | 5 | ||||
| 4. Ville Vickholm | 5 | 10 | 4 | 4 | 5 | 8 | 4 | 4 | 12 | 4 | 2 | 9 | 1 | 4 | 5 | 3 | ||
| 5. Richard Van Camp | 8 | 12 | 6 | 6 | 5 | 4 | 2 | 6 | ||||||||||
| 6. Antti Lehtinen | 2 | 4 | 3 | 5 | ||||||||||||||
| 7. Väinö Nurvo | 2 | 2 | 6 | |||||||||||||||
| 8. Tomas Porthin | 4 | 3 | 2 | |||||||||||||||
| 9. Mika Kanervo | 6 | |||||||||||||||||
| 9. Esa Mononen | 4 | 2 | ||||||||||||||||
| 11. Markus Holmlund | 3 | 1 | 1 | |||||||||||||||
| 12. Markus Porthin | 1 | 2 | 1 | |||||||||||||||
| 13. Timo Rinkinen | 1 | 1 | 1 | 1 | ||||||||||||||
| 14. Jussi Ruokonen | 2 | |||||||||||||||||
| 15. Eelis Björk | 2 | |||||||||||||||||
| 16. Teemu Kejonen | 1 | |||||||||||||||||
| 17. Roope Nurmi | 1 |
Naisten puolella hallitsi kisoja oikeastaan neljä hahmoa. Anne Muiniekka voitti talven aikana kolme kilpailua, Auli Suomalainen samoin kolme ja Maarit Salovirta neljä kilpailua tehden viimeisessä kilpailussa maailman nopeimman ajan 200m:llä. Heidi Räihä voitti yhden kisan ja oli useassa kolmen parhaan joukossa.
![]() |
Maarit Salovirta toi uutta vauhtia naisten pikamatkoille. |
v. 14
ma 30min J + 30min kuntopiiri
ti 1.25t potkuk järvellä
ke 1t KB sis. - 3 C pakkasessa ja kovassa sivutuulessa 10km testin aikaan 21.56
to 1t juoksu + rappuloikat
pe 1.15t potkuk. järvellä paljon lumilaikkuja
la 1.10t juoksu lumimyrskyssä Puistolan suunnalla Handen kanssa
su 1t (juoksu + potkuk.) + 10 x (30-40sek) Kantatiellä josta löytyi hieno, liukas vetopätkä. Tie on TB-mäestä tuttu. + 40min voimaharjoitus
v.15
ke 1.40t KB sis. Testi 10km 21.11 +6 C
la Mukava pitkä treeni Alpon seurassa. Potkin Alpoa vastaan Liljendaliin. Liljendalista potkimme kotiini Lapinjärvelle jossa Alpo piti pienen tauon. Tauon jälkeen jatkoimme miellyttävässä kelissä Artjärven kautta Kausalaan jossa pidimme kebab tauon. Tauon jälkeen jatkoimme Iitin kirkonkylään. Iitin kirkonkylässä pappilan jälkeen mainitsin Alpolle lähellä olevan järven jäistä ja olin näkeväni jäiden osittain lähteneen. Olimme ohittamassa taloa josta kuului vastaus että, "Kyllä ne jäät on lähteny." Isäntä jutteli muitakin mukavia eikä oikein tahtonut uskoa matkamme määrää. Kertoi pihalla olevassa vanhassa fillarissa olevan sellainen vika että pyörä kuulemma aina vei omistajansa eli talon vanhan isännän Hotelli Sommeloon tansseihin. Mukavan rupattelun jälkeen jatkoimme Kuusankosken kautta Alpon äidin luo Kouvolaan elpymään. Kilometrejä Alpolle kertyi 180 ja minulle noin 110.
su Aamupäivällä potkimme mukavaa reittiä Kouvola-Koria-Moisio-Mettälä-Koivisto-Pukaro-Lapinjärvi. Osuudesta oli mukavaa hiekkatietä pitkä osuus Korian ja Moision välillä sekä Elimäeltä Koivistoon. Osuudesta olisi Väiskikin pitänyt. Koiviston ja Pukaron välinen varjoisa osuus oli sitten varsinainen kelirikko-osuus. Ilman takalokasuojaa potkiminen ei ollut herkkua. Osittain tie oli jopa jäisessä potkukelkkailukunnossa. Yhteensä kilometrejä sunnuntaina 53.
v.16
ti 1.20t KB sis. Testi 10km 20.52. +11 C
ke 2.07t KB
to 1t kevyt juoksu + 25min kuntopiiri
pe 2.55t KB 62km Pernajan kirkolle. Lyhyt lenkki verrattuna Alpon 300km:iin.
![]() |
Maxim GP oli Alpon suvereenia hallintaa. |
la 15,3km Maxim potkut ei kulkenu mihinkään. Alussa meni pahasti hapoille eikä palautunut. Peesi karkasi kauas. Alpo oli virtuoosi. |
![]() |
![]() |
Kovan Lajin brankkarit eivät malttaneet pysähtyä sammutushommiin. |
su 35,5km Maxim potkut kulki paremmin 1.17.35 (27,4km/h) Jan karkasi muilta puolen minuutin päähän. Kirissä ei ollut paukkuja vastata Hannun ja Richardin loppuvetoon.
![]() |
Päinvastoin kuin lauantaina, sunnuntain maantiekisassa Jan onnistui karistamaan Hannun kannoiltaan. |
v.17
ma 2t KB 44,5km
ti 15min verr juoksu + 9.13min max juoksu + 10min verr, hieronta
ke 0.55t kevyt KB
to 0.50t KB + 30min J
pe i. Lento Muncheniin ja matkustus paikallisjunalla Gautingiin. Illalla mukava puolituntinen KB-verryttely Tomaksen seurassa sis. muutamia spurttailuja.
la Eurocupin avaus Thusiksessa. Lähdössä oli vilinää kun 40 potkijaa säntäsi Thusiksen keskuskatua pitkin kohti pitkää laskua. Osanottajia oli viidestä maasta: Saksasta, Sveitsistä, Suomesta, Tsekeistä ja Italiasta. Hyvät starttikuvat löytyvät www.demateo.ch/fruehlingslauf_2003.
Pääsin laskuun hyvissä asemissa mutta Tomas kaartoi pian ohitseni ja hienoa kurvitekniikkaa käyttäen 90 asteen risteyksessä karkuun alikulkusillan kohdalla. Yritin kaikin tavoin saavuttaa Tomasta kisan alkumatkan laskuosuuksilla jotka olivat lähes 10km koko reitistä, mutta en saanut rakoa yhtään pienemmäksi vaikka iskin täysillä jokaisessa hitaammassa kohdassa kenkää asfalttiin. Alkukilometrit potkimme jopa keskinopeudella 35km/h. Tomas on nykyään aika virtuoosi laskemaan paketissa alamäkeä sen sain vielä useaan otteeseen havaita kisan aikana.
Pitkällä ylämäkiosuudella tavoitin Tomaksen vaikka matkanteko oli tosi rankkaa ja oma potkiminen tuntui heikolta. Kinttupolkualamäkiosuuden tulimme samaa vauhtia ja lopun asfalttiosuudelle pääsimme tasaväkisissä asemissa kunnes Tomas taas vaan rullasi karkuun laskuasennossa ja maksimaalista nopeuttaan ennen laksuasentoon siirtymistään hyödyntäen. Yritin puristaa itseäni pakettiin ja käänsin vyölaukun vatsapuolelle mutta mikään ei auttanut. Maalissa eroa oli 9,3sekuntia.
Koko reitillä vallinnut myötätuuli auttoi Tomasta kisassa saavuttamaan uuden reittiennätyksen ja muita potkijoita tekemään hyviä aikoja. Tomas Porthin paransi Wolfgang Seibelin vanhaa ennätystä reilulla puolella minuutilla. Maalissa elvyimme ja sitten palasimme potkien Peter Smitin seurassa takaisin Thusikseen. Ylämäkivoittoinen paluumatka vastatuuleen oli varsin raskas.
Ngugi on laskenut alkukevään Iltarastien 9 km kisoihin osallistuneille wanhoille kepomiehille rankisijat formulapistein.
| 1. | Väinö Nurvo | 18 |
| 9. | Esa Kinnunen | 10 |
| 11. | Hannu Vierikko | 8 |
![]() |
Markus ja Elina kihloihin 1.5.2003 Valletta. Tämä on kuitenkin totta! (toim. Mago) |
Kepon jäsenmaksut vuonna 2003
| aikuiset | 8 Euroa |
| nuoret alle 18 vuotta ja opiskelijat | 3 Euroa |
| koko perhe | 15 Euroa |
| kannatusjäsen | 100 Euroa |
Jäsenmaksujen eräpäivä oli 15.4.. Jos et ole muistanut, suorita maksusi toukokuun puoleenväliin mennessä.
Pankkitili Ketkupolkka ry. Nordea 142650-82829