KEPOSTI |
numero 1 maaliskuu 2003 |
Potkupostia Ketkupolkka ry:n jäsenille
![]() |
Kelmeä kuu loisti pyöreänä antaen valoa pimeään yöhön. Yhtäkkiä alkoi horisontissa loistaa jokin muukin. Pian kuului jäällä rousketta. Kuka mahtoikaan olla tuo öinen kulkija, joka kiisi jäätä pitkin huimasti kelkallaan otsalamppu päässään.
Äkkiä molskahti lähistöllä. Kelkkailijaa ei enää näkynytkään - näkyipä sittenkin, olipa vaan alkanut uimaan, sillä jää oli sillä paikalla sattunut sulamaan. Tovin uituaan ja kelkan ylös nostettuaan urhea kepomies jatkoi matkaansa.
Juttu julkaistiin Kepostissa Väiskin palstalla 10 vuotta sitten. Olkoon se muistutuksena katalille kevätjäille kelkkailemaan mieliville.
Kisa käytiin potkuhotelli Hanhen rannassa. |
![]() |
![]() |
Rutumin kartanon kelkka toi terveiset kelkkailun kulta-ajoilta (kuva Väiski). |
Nuorten kisoissa yritystä riitti joka lähtöön. |
![]() |
![]() |
Roope Nurmi kiihdytti kelkkansa hurjaan menoon. |
Jan Elmgren starttasi maratonille paalulta nollakelkalla (kuva Väiski). |
![]() |
![]() |
Anne Muiniekka voitti naisten mestaruuden lopulta selvästi. |
Hannu Vierikko kiri miesten kisassa kakkoseksi. |
![]() |
![]() |
Voittajien on helppo hymyillä (kuva Väiski). |
Lasten kisojen osanotosta päätellen lajin tulevaisuus on toivoa täynnä. |
![]() |
![]() |
Iloinen ilme kertoo potkun polvesta paranevan. |
Maarit Salovirta sivusi naisten 200 metrin maailmanennätystä. |
![]() |
![]() |
Miesten pikamatkalla Richard van Camp kiidätti kelkkansa ohi Hannu Vierikosta. |
Kepon viestissä ei ollut aivan samanlaista säpinää kuin menneen talven kelkkaurilla. |
![]() |
![]() |
Viestin startissa Kensu säntäsi heti kärkeen ja piti paikkansa maaliin asti. |
Timo Rinkinen on Kensun luottomiehiä niin viestissä kuin henkilökohtaisilla matkoillakin. |
![]() |
![]() |
Vanha mestari Hannu venyi kympillä hopeaputkesta takaisin voittojen tielle. |
Naisten kympillä Auli Suomalainen otti tutun paikkansa korkeimmalla korokkeella. |
![]() |
![]() |
SM-kisojen lehdistöpaukku oli Kalifornian miehen nappaama Suomen nopeimman potkukelkkailijan titteli. |
Vuokatin ja Pohjanmaan leiri, "täydellinen harjoitusviikko" 13.15h sis. hyviä tehoja ja treenielämyksiä
Ma 23.12. i. 1.20t potkuk. Vuokatin urheiluopistolta Sotkamon keskustaan ja takaisin. Kävelytie oli melko nihkeässä kunnossa
Ti 24.12. klo 12 1.40t perinteistä hiihtoa 24km nihkeässä kelissä -18 C + 1.20t potkuk. Nurmeksen suuntaan jouluaaton kunniaksi Rekivaaraan ja takaisin 899-tietä. Tie oli reunasta hienosti polanteella ja liukkaassa kunnossa.
Ke 25.12. -11 C 2.30t potkuk 899-tietä ja valtatie kuutosta! Nyt voi Elvistellä että on tullut potkukelkkailtua 6-tiellä. Tiehän kulkee myös Lapinjärven läpi ja en olisi kuvitellut vielä joskus talvipotkukelkkailevani kyseisellä tiellä. Tie oli kuitenkin reunasta Nurmeksen suuntaan potkittaessa ihan kelpo kunnossa. Piikkarit tahtoivat tosin tylsyä ja pito heiketä paluumatkalla. 899-tie oli toki paremmassa kunnossa potkukelkkailua ajatellen. i. 1.05t luisteluhiihtoa, käynti hiihtoputkessakin
To 15min J + lumikahlausta hiihtoputken sisäänkäynnille. Tein 45 min vauhtileikittelytreenin jäisellä latupohjalla putkessa. Keli oli putkessa mainio potkukelkkailuun. Putki oli mäkisempi kuin olin kuvitellut. Alaosassa lämpötila oli plussan puolella ja yläosassa josta tulin sisään oli pakkasta toistakymmentä astetta. Ajoimme iltapäivällä 400km:ä Vaasaan ja saatoimme todeta että Haapajärven kautta ajettaessa tiestä oli noin 300km loistavassa potkukelkkailukunnossa. Autoiluun reitinvalinta oli ikävä, mutta bongauksen arvoinen.
Pe i. 42min J Botnia-hallissa 10km, loppuun rentoja vetoja, piti potkulautailla, mutta vaxi kävi urputtamaan
La 10km:n maastokisa Pietarsaaressa, II Fäbodasparket. Keli oli nihkeä. Irtaannuimme Elmgrenin kanssa muusta potkujoukosta ennen ensimmäistä 1250m:n kirimaalia. Jani ratkaisi kisan kirillään noin 200m ennen maalia. Yritin pitkää kiriä kuten Alpon kanssa viime vuonna, mutta Janilla oli yksi vaihde enemmän. Taas saimme nauttia Pothinien rantasaunan lämmöstä ja vieraanvaraisuudesta. i. 35min J Markus Holmlundin kanssa Vaasassa
Su a. Klo 7.15 KB-SIKAA!!! Botniahallissa osittain kilpapyöräilijöiden peesissä 1.15t verr + vetoja yht. 12km(=24.18min) 2 x 1000m ilman peesiä 2.06, peesi 2.01 + 2 x 2000m 4.02+4.01 + 3000m peesi 6.09(km-väliajat 2.06,2.02,2.01) + 2000m (1.57+1.59 Teki "kuolemaa", toinen kilometri piiputusta henkihieverissä, yrittäen pysyä fillaristien peesissä) + 1000m seisovalla juoksustartilla 2.03 + verr = 2.25t TOSI HYVÄ TREENI!
Ma 55min luisteluhiihtoa -20 C i. Hieronta
Ti i. Potkutriathlon Paloheinässä. Lue Potku-uutisista. Ankarat olosuhteet. Maalissa -27 C. Viisi seinähullua veljestä viivalla; Van Camp, Vickholm, Vierikko, Kuusisto ja Elmgren. 10km:n hiihto mentiin Vickholmin ja Elmgrenin tahdittamana. Camp, Vierikko ja Kuusisto tulivat hieman perässä. Itse vaihdoin nopeasti piikkarit jalkaan ja riisuin pyöräilytakin 7km:n juoksuosuudelle. Piikkarini ovat niin tyköistuvat etten tarvinnut edes solmia nauhoja. Juoksin 7km ja kelkkailin 10km reippaasti maaliin ja voitin kisan selvästi ennen Jania, Hannua ja Richardia. Alpo jätti työn kesken.
Paloheinän potkukolmiottelussa vallitsi hyytävä tunnelma (kuva Väiski). |
![]() |
Ke Lepo
To 35min J + 35min kuntopiiri
Pe 1.20t potkuk. sis. Juoksua -25 C
La 1.50t potkuk. tosi nihkeässä kelissä -22 C
Su 5.1. 2.30t potkuk. Kirkkotiellä. 5,5km 15.56 ja 4,7km 13.50, -21 C kangisti treeniä, sis. Myös kelkan kantoa kotimatkalla heikoitusolosuhteista johtuen
Ma 6.1. 1t potkuk. sis. 10 x 40sek loivaan laskuun + 2.52 veto loivaan alamäkeen -18 C i. 30min J -25 C + 30min kuntopiiri
Ti Lepo Hieronta
Ke 1.20 t potkuk Sjökullaan + Kruisailua Kirkolla. - 7 C tuntui kesäkeliltä!
To 1t potkuk. Samoissa maisemissa kuin eilen
Pe 40min Kirkkotien testausta -13 C
La Kepo-Hepo, Yksi rajuimmista. Lue Potku-uutisista!
![]() |
Kepohepomaratonin lähtöön kokoonnuttaessa reitti oli vielä luistavan liukas mutta tien takkuisaksi tekevä lumipyry oli sakenemaan päin. |
Su 1t luisteluhiihtoa Ruotsinkylän kuntoradalla
Ma Lepo Hieronta
Ti 45min J + 30min kuntopiiri
Ke 1.25t potkuk
To 15min J sekä SM-maratonin jään testaus 58cm + 50min potkuk
Pe 45min tasatyöntöhiihtoa + 15min juoksua
La-Su 18.-19.1 Nakkila + Vikingarännet Lue legendaarisesta potkuviikonlopusta potkuutisista!
Vikingarännet päästiin ensi kertaa potkimaan aivan Tukholman keskustaan (kuva Väiski). |
![]() |
Ma Lepo
Ti 1.10t luisteluhiihtelyä
Ke 1.10t kevyt potkukelkkailu
To 50min luisteluhiihtoa sis 10km:n kisan pöpperöisissä olosuhteissa aikaan 31.26 + 30min J
Pe Lepo
La ip. 2.20t potkuk. Kirkkotiellä josta paluu kotiin Hommansbyn, Lapinkylän, ja Pekinkylän kautta + 30min juoksua
Su ip. 40min reipas J i. 1t kova voimaharjoitus lisäpainoilla
Ma 1.30t potkuk.
Ti 1.15t potkuk.
Ke 1.50t potkuk. josta Ollasvägen veto 5.40min ennätysvauhtia
To 2.10t jäätreeni 10 x noin 3.30min submax.myötätuuleen -18 C, navakka tuuli, lumilaikullinen, epätasainen jää
Pe 45min J + 25min kuntopiiri
La 2.30t potkuk
Su ip. 0.20verr. mäki-intervalli 6 x Sjögårdin mäki (3.30, 3.31, 3.29, 3.30, 3.23) Rajuja! + sama mäki alamäkeen2.55 + verr =1.20t
Ma 1t luisteluhiihtoa ja tasatyöntöä
Ti 45min J + 30min kuntopiiri Hieronta
Ke 40min potkuk.
To 55min J
Pe SM-radan mittaustalkoota 7kmjuoksua ja 5km potkuk. mittausta mittapyörällä
La ip. 3 ja puoli tuntia radan mittausta mittanauhalla, sekä radan merkkaus
Su SM-maraton! Lue potkuutisista!
SM-maratonilla ilahduttavaa oli minimaratonien runsas osanotto. |
![]() |
Ma Lepo/ Hieronta
Ti 1t luisteluhiihto
Ke Viestihiihto kuntaottelussa, oma osuus 4km sujui vaikeasti = 1t hiihtoa
To 1.20t potkuk SM-radalla, muutamia rentoja vetoja myötätuuleen tekniikkaan paneutuen
Pe ip. 30min tasatyöntöhiihtoa i. 45min juoksua
La ip. 1.45t potkuk Tuusulanjärven liukkaalla radalla sis 10,8km:n testikisan, mukana Jan, Hannu ja allekirjoittanut. Kulki mainiosti. Lue Potkuutisista!
Su ap. 40min J i. 1t potkuk.
Ma 1.50t potkuk. sis. Juoksua järvellä ja lumessa, loppuun muutamia potkuspurtteja nopeilla tiepätkillä.
Ti 1.20t potkuk
Ke 1t vauhtileikittelypotkukelkkailu
To 1.35t potkuk. sis. Muutamia spurtteja
Pe 40min tt-hiihto + 30min J
La Jyväskylän SM-kisat alakanttiin, Lue potkuutiset!
Potkukelkkailun SM-kisat Jyväskylässä olivat Kensun voimannäyte. |
![]() |
Su 2.40t nautinnollinen potkuk. liukkaalla Tuusulanjärvellä sis. Lyhyitä kiihdytyksiä Hannun opastuksella.
Ma 1.40t luisteluhiihtoa Hieronta.
Ti ap. 1.15t potkuk. Loviisan lahdella. Kaupunki on aurannut Dunkahällin pikkusaarelle menevän mainion luisteluväylän. Jäärata oli melkein yhtä hyvässä kunnossa kuin SM-maratonrata Lapinjärvellä. Meno-paluuna reitti on noin 5km. Tein myös muutamia lyhyitä vetoja. Väkeä jäällä oli vain nimeksi. i. 30min juoksu
Ke Lepo
To 1t potkuk "Sjögårdin alamäki" aikaan 2.54
VALMIINA BALCKILLE!
Olipa kerran Viktor Balckin muistokisan lähtöviiva. Viiva oli vedetty yli kimmeltävän kevätjään, hohtavan valkoiseen hankeen auratun, Kallaveden rantaa myöten polveilevan kelkkauran poikki.
Viivalla oli tungosta. Valokuvaajat pyörivät kärpäsinä kelkkailijoitten edessä. Viimeiset kuulumiset kavereille ja koko suvulle.
Viiden kärki erottui heti kiihdytyksessä. Ottikohan musta mies Ngugi ensimmäisen kaarteen kärjessä ? Olihan kirimaalin palkintona Afrikan Tähti. Vai oliko se musta ritari Pernod, kilpailun musta hevonen mustalla kelkalla ?
Musta aukko kertojan muistikuvissa selkenee kolmen kilometrin kohdalla, jolloin kärkiletkaa erehtynyt kuuluisa urheilusankari Jack Thunder tasasi puuskutustaan kertojan rinnalla. Hulluja tuo kärkiletka ...
Kärki kiskoi kilometrin toisensa jälkeen kelpo kyytiä, tarkkailijat seurasivat taustalla. Yleisö kaupungin rannassa kannusti kaikkia yhä kovempiin ponnistuksiin. Kärjessä alkoi syntyä järjestystä. Ruhtinas Waldemar aikoi ratkaista pelin.
Vaan katalasti sitä käy karskeimmallekin, tuumasi Waldemar kurvatessaan varikolle vaipan vaihtoon. Wäinö Wähänläntä hämmästeli hetken, sitten potkaisi kerran, potkaisi toisen, kolmannella olikin jo kaukana.
Tusinajengin pikkuhiljaa pudotessa, jos ei kelkasta niin ainakin letkasta, kiskoi Wäinö yhä kasvavaa etumatkaa ennakkosuosikkiin. Dirty Harry pelasi likaista peliään peesausapua antamalla.
Jo kierroksilla ohitetun kertojan huomiokyky alkoi himmetä. Tajuntaan iskostui sietämätön halu, ehkei vielä toivottoman kaukaiselta tuntuvaan maaliin, mutta ainakin huoltopisteen mehupadan ja kurkkupurkin ääreen. Onnellinen loppu antoi odottaa itseään, satasen sadun sivujuoni sekin.
Kierros kierroksen jälkeen kuulutus kertoi Waldemarille karua kieltään.: " kaksi ja kymmenen keulaan". Wäinön potku takoi jäätä kuin teräsvasara. Kahdeksan kympin kohdalla Waldemar pääsi kuitenkin näkötuntumaan. Ratkaisukilometrit revittiin raivoisasti.
Wäinö halkaisi tuulta, Waldemar liukui perässä. Viimeisellä kierroksella Waldemar ampaisi kiriinsä, johon kukaan muu ei tähän päivään mennessä ole kyennyt vastusta antamaan.
Satu päättyi satasen kohdalle. Kaikki läpipotkineet elivät onnellisena ainakin maaliinpääsyhetken.
Satasen satu julkaistiin Kepostissa 10 vuotta sitten.
Tuoreet tulokset ja tarinat tapahtumista löydät kensuportteri Antti Lehtisen maanmainioista potkuutisista
Potkuttelijan ikioma ajastaika löytyy Kickbike kalenterista sekä joskus harvemmin päivittyvällä Kepon sivulta www.hut.fi/~akuusist/kepo.
Kansainvälisistä kisoista tietoa myös kv. kelkkailu- ja lautailuliiton potkusivuilla.
Kepon sähköpostilista on potkuharrastajan oma informaatiokanava. Se on uudistunut lokakuussa. Nyt voit liittyä listalle osoitteessa groups.yahoo.com/group/kepo-list. Jos olet aikaisemmin ollut kepo-listan jäsen niin sinun pitäisi olla saanut tietoa muutoksesta myös sähköpostitse.
Koska porukkaa on ollut viime vuosina vaikea saada kokoon samaan paikkaan samaan aikaan, kokeilemme tästä lähtien järjestää Ketkupolkan sääntömääräiset kokoukset netissä. Näin toivottavasti saamme lisää väkeä mukaan vaikuttamaan seuramme asioihin. Tästä pääset osallistumaan seuran kevätkokoukseen.
Kepon jäsenmaksut vuonna 2003
| aikuiset | 8 Euroa |
| nuoret alle 18 vuotta ja opiskelijat | 3 Euroa |
| koko perhe | 15 Euroa |
| kannatusjäsen | 100 Euroa |
Jäsenmaksujen eräpäivä on 15.4.
Pankkitili Ketkupolkka ry. Nordea 142650-82829
Kepostin kasaaminen perustuu potkuharrastajien avustuksiin, joista ketkutellen kiitämme. Lähetä sinäkin juttua tai kuvia vaikka omista potkuretkistäsi toimitukseen. Kepostin 2/2003 aineistopäivä on 1.5.