Ketkupolkka ry:n ja potku-urheilun pää-äänenkannattaja
K e p o s t i
Potkupostia Ketkupolkka ry:n jäsenille - joulukuu 1995
Voiko kaksi jalasta sittenkin olla parempi kuin yksi ?
Ainakin tosielämässä näin tuntuu olevan.
Kimmo Pernu on kepoisia, mutta samalla kantavia voimia potkuaatteen piirissä, tunnettu erityisesti
uraauurtavista ponn isteluistaan yksijalaksisen kelkan kehittäjänä.(idea tosin plagioitiin Ruotsiin,
jossa saman näköinen muttei potkukelpoinen kelkka valittiin vuoden design-tuotteeksi) Kimmo astui avioon
elokuussa pirteän pohjalaistyttönsä, myös Lillehammerin olympiajoukkueen tähtikaartiin kuuluneen
Marikan kanssa.
Vain kuukautta myöhemmin vei Ketkupolkan pitkäikainen ja ansioitunut tiedottaja ja Kepostin ja
Potkukelkkailija-lehden evp. päätoimittaja Harri Karjalainen Piiansa vihille. Pariskuntaa yhdistää
läheinen suhde paitsi toisiinsa, niin myös kelpo kepolaisille rakkaaseen metsäluontoon.
Koko Kepon väki yhtynee puheenjohtajansa jo viime Kepostissa ennakoimiin onnentoivotuksiin: luistavia
potkukelejä ja yhteisiä kelkkauria onnellisille.
Tapaninpäivän ajelu 26.12.1995
jatkuu tarvittaessa Hannun päivän kyydityksenä.Tiedustelut Hannulta p. 3883231.
Keposafari 5.-6.1.1996
Tätä ei voi jättää väliin. Liukkaita jäätiköitä, hohtavia hankia,
hiekoittamattomia kýläteitä, kantokelkkaosuuksia Päijät-Hämeen uinuvassa talviyössä
kelmeän kuutamon loisteessa.
Kokoontuminen loppiaisaattona 5.1. klo 19 potkukelkkailuliiton edessä (hotelli Tallukka, Vääksy).
Etappikievarina Siiriläin huvila Asikkalassa.Lisätietoja safari-isäntä Samilta p. 426280.
Kepon kelkkamatkat
Kepo järjestää perinteisesti matkoja potkukelkkailukilpailuihin sekä Suomessa että
ulkomailla. Kepo osallistuu matkakustannuksiin mahdollisuuksien mukaan. Talven 1995 kilpailukalenteri
potkukelkkailija-lehdessä.
Tänä talvena kannattaa kelkkoja ja kannustushuutoja viritellä eritoten MM-kilpailuihin,
joita tänä vuonna järjestetään Multian lisäksi
27.1. Geilossa Norjassa (katurata) ja 17.2. Hammarstrandissa Ruotsissa (maastorata)
Molempiin järjestetään yhdistetty kilpailu- ja harjoitusmatka. Pidennetty viikonvaihde
pyhitetään potkukelkkailulle. Tarkempi aikataulu sovitaan innokkaitten osallistujien kesken.
Tietoja Kepomatkoista Esalta p. 542213.
Talvikelkkamallisto
Täksi talveksi ollaan rakentamassa nollasarjaa uudesta sarjatuotantoon soveltuvasta on luoda kaikille
kilpakelkkailusta kiinnostuneille kilpapotkukelkasta. Tavoitteena mahdollisuus hankkia itselleen kunnon
kilpailuväline.
Talvikelkan kehittelystä, kokeilusta ja testauksesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä aiheeseen
tällä hetkellä täysipäiväisesti (eikä riitä) panostavaan Hannuun p. 3883231.
Hyvää yötä, joulua ja uutta vuotta toivoo KEPOSTI
Kepon kotisivu