Satunnainen satu sataselta

Olipa kerran Viktor Balckin muistokisan lähtöviiva. Viiva oli vedetty yli kimmeltävän kevätjään, hohtavan valkoiseen hankeen auratun, Kallaveden rantaa myöten polveilevan kelkkauran poikki.

Viivalla oli tungosta. Valokuvaajat pyörivät kärpäsinä kelkkailijoitten edessä. Viimeiset kuulumiset kavereille ja koko suvulle.

Viiden kärki erottui heti kiihdytyksessä. Ottikohan musta mies Ngugi ensimmäisen kaarteen kärjessä ? Olihan kirimaalin palkintona Afrikan Tähti. Vai oliko se musta ritari Pernod, kilpailun musta hevonen mustalla kelkalla ?

Musta aukko kertojan muistikuvissa selkenee kolmen kilometrin kohdalla, jolloin kärkiletkaa erehtynyt kuuluisa urheilusankari Jack Thunder tasasi puuskutustaan kertojan rinnalla. Hulluja tuo kärkiletka ...

Kärki kiskoi kilometrin toisensa jälkeen kelpo kyytiä, tarkkailijat seurasivat taustalla. Yleisö kaupungin rannassa kannusti kaikkia yhä kovempiin ponnistuksiin. Kärjessä alkoi syntyä järjestystä. Ruhtinas Waldemar aikoi ratkaista pelin.

Vaan katalasti sitä käy karskeimmallekin, tuumasi Waldemar kurvatessaan varikolle vaipan vaihtoon. Wäinö Wähänläntä hämmästeli hetken, sitten potkaisi kerran, potkaisi toisen, kolmannella olikin jo kaukana.

Tusinajengin pikkuhiljaa pudotessa, jos ei kelkasta niin ainakin letkasta, kiskoi Wäinö yhä kasvavaa etumatkaa ennakkosuosikkiin. Dirty Harry pelasi likaista peliään peesausapua antamalla.

Jo kierroksilla ohitetun kertojan huomiokyky alkoi himmetä. Tajuntaan iskostui sietämätön halu, ehkei vielä toivottoman kaukaiselta tuntuvaan maaliin, mutta ainakin huoltopisteen mehupadan ja kurkkupurkin ääreen. Onnellinen loppu antoi odottaa itseään, satasen sadun sivujuoni sekin.

Kierros kierroksen jälkeen kuulutus kertoi Waldemarille karua kieltään.: " kaksi ja kymmenen keulaan". Wäinön potku takoi jäätä kuin teräsvasara. Kahdeksan kympin kohdalla Waldemar pääsi kuitenkin näkötuntumaan. Ratkaisukilometrit revittiin raivoisasti.

Wäinö halkaisi tuulta, Waldemar liukui perässä. Viimeisellä kierroksella Waldemar ampaisi kiriinsä, johon kukaan muu ei tähän päivään mennessä ole kyennyt vastusta antamaan.

Satu päättyi satasen kohdalle. Kaikki läpipotkineet elivät onnellisena ainakin maaliinpääsyhetken.

Satasen satu julkaistiin Kepostissa vuonna 1993

Kisakalenteri lopputalvi 1997

22.2. Finlandia Ice Marathon, Kuopio

1998 Balckilla ennätysläpäisy

Muutama päivä Finland Ice Marathonin jälkeen potkittiin kuin potkittiinkin Kuopiossa Viktor Balckin 100 km muistokilpailu. Läpipotkineita oli ennätykselliset kymmenen, joista Hannu ehätti maaliin hiukan ennen Alpoa. Ville jäi tällä kertaa kolmanneksi.

Merkittävin uutinen lienee kuitenkin Hannan ja Reetan mainiot suoritukset: Balckin läpäisy ensimmäisinä naisina maratonin ennätystahtia kirjattiin historiaan. Maraton Hanna Markkula 2.02.45 Kuopio 28.2. 100 km Hanna Markkula 4.50.22 Kuopio 28.2

100 km kisan alussa haetaan vauhtia ja tuntumaa

Dear kicksled colleagues

The 6th Viktor Balck 100 km kicksled race was arranged yesterday February 28th 1998 in Kuopio on lake Kallavesi along a 12,5 km track prepared for the Finlandia Ice Marathon (skating) held during the previous week.

Although the temperature was slightly above zero, the ice was mostly hard and fast. A strong southwesternly wind did make parts of the track remarkably tougher than others. In the afternoon the temperature did sink below freezing, which did make the last laps quite uncomfortable for the tired and exhausted participants.

Undoubtedly the most remarkable feat in Viktor Balck '98 was that two young ladies from Ketkupolkka did cover the whole distance. Although no other records for ladies have been made before, one can easily see that the times are definitely world class by comparing them with the men's results.

1. Hanna Markkula Ketkupolkka 4.50.22 (WR), 2. Reetta Matsi Ketkupolkka 5.08.58, Anne-Maria Vierikko Ketkupolkka DNF

In addition to the fantastic results on 100 km, the intermediate times for marathon were more than two minutes faster than the one-year-old record by Pia Kiema (2.05.16, Multia 1997).

Marathon (42195 m)

1. Hanna Markkula 2.02.45 (WR), 2. Reetta Matsi 2.02.47

Because the marathon end point was located close to the start point, the competition jury did decide to declare Hanna's time also as a World Record.

In the men's race, no new record was made. Furthermore, the winner was nobody strange. Hannu Vierikko was slightly stronger than Alpo Kuusisto when kicking along the wind and managed to remain invincible once again. Ville Vickholm, who has finished second several times on Viktor Balck, had a bad day and was not able to seriously challenge the top duelists after the first lap.

1. Hannu Vierikko Ketkupolkka 3.57.50, 2. Alpo Kuusisto Ketkupolkka 3.58.20, 3. Ville Vickholm Ketkupolkka 4.06.43, 4. Esa Kinnunen Ketkupolkka 4.15.59, 5. Väinö Nurvo Ketkupolkka 4.23.43, 6. Esa Mononen Ketkupolkka 4.49.50, 7. Harri Santala Multia-Team 4.51.23, 8. Ilkka Koppelomäki Multia-Team 5.08.58, Antti Lehtinen Multia-Team DNF

The provincial newspaper "Savon Sanomat" did make a nice article with a color picture. The results were published in newspapers nationwide.

Keporter: Esa Mononen (the slow one again almost killed by ladies)

Århundradets lopp på Balck

Ville Vickholm från Lappträsk sparkade i lördags nytt 100 kilometers världsrekord på den nionde Viktor Balcks minnestävlingen I Kuopio. Den nya rekordtiden är 3 timmar, 38 minuter och 50 sekunder, nästan åtta minuter snabbare än det förra världsrekordet som var i Hannu Vierikkos namn från 1996. Hittills har Helsingforsbon Hannu Vierikko varit obesegrad på denna distans.

Ville drog klungan redan 1996, då blev det omvänt …

Tävlingarna avgjordes på samma 12,5 km långa bana på Kallavesis is utanför Kuopio som skridskoåkarna för ett par veckor sedan hade Finlandea Ice Maraton, 100 km, på. Redan I slutet av första varvet hade en tätklunga betående av Ville, Hannu Vierikko och Alpo Kuusisto ryckt loss från de andra. Denna tätklunga höll ett otroligt tempo och höll ihop ända till ca 40 km då Alpo lämnade. Hannu kämpade med Ville ända till 70 km då hans krafter började ta slut I den hiskeliga farten. Villes segervittring gav ännu extra energi och kämpaglöd och han drog ifrån ganska ordentligt på slutet. Hannu, som var mycket sliten I slutet, fick ge sig även åt Alpo som sparkade ett mycket fint personligt rekord, tre minuter under det förra världsrekordet. Tävlingarna höll för övring en mycket hård standard. Förr har endast tre stycken någonsin underskridit fyra timmar på 100 km och nu var hela sex stycken under den magiska fyra timmars gränsen. De nya namnen under fyra timmar var Anssi Lehtinen, Tomas Porthin och Esa Kinnunen.

Ville, som också hör till Finlands bästa fulldistanstriathlonister, har tävlat på spark I fem år men har i vinter satsat mer än någonsin på sparksporten. Det har I vinter blivit över 100 träningstimmar på spark utöver de enorma träningsmängderna i simning, löpning och cykling. Ville har framförallt satsat på sparkträningarnas kvalitet och hårdhet I vinter och resultaten talar sitt tydliga språk; Ville är bättre än någonsin.

Ville fick också sin triathlonkamrat, Nordens för tillfället snabbaste fulldistanstriathlet, Anssi Lehtinen intresserad av sparksporten. Anssi har hela vintern tränat även sparkåkning och han har deltagit I tre tävlingar före Balck. Det var här han skulle visa alla

Ett riktigt styrkeprov

Viktor Balck var grundaren till Stockholms sparkstöttingsklubb 1889, han arrangerade även långlopp från Stockholm till Uppsala och Stockholm-Södertälje-Stockholm. Viktor Balck var också medlem I den första internationella olympiska kommitén. Från 1991 har man arrangerat en minnestävling på 100 km till Balcks ära. Viktor Balcks minnestävling är inte för vem som helst, det krävs en tuff muskelkondition. Tävlingen drar inga stora massor men å andra sidan håller de flesta toppåkarna Balck som vinterns mest prestigefulla tävling. Den som vinner på 100 km är den riktiga sparkkungen och bara att komma igenom är en prestation minst som Vasaloppet för skidåkarna. De officiella distanserna på sparkstötting är 200 m, 2000 m, 10 000 m, maraton (42 195 m) och 100 km.

Text: Tomas Porthin (Hufvudstadsbladet)

Resultat 100 km

1. Ville Vickholm 3.38.50 (VR)
2. Alpo Kuusisto 3.43.49
3. Hannu Vierikko 3.51.04
4. Anssi Lehtinen 3.53.34
5. Tomas Porthin 3.55.46
6. Esa Kinnunen 3.59.46
7. Jan Elmgren 4.02.46
8. Ilkka Koppelomäki 4.11.08
9. Antti Lehtinen 4.34.13

Balck??? Tekijän näkökulma

21.3.1999

Kurkkua aristaa ja nenä meni tukkoon viideltä aamulla. Fiilikset ei oo kovin kummoiset. Mietityttää kannattaako edes startata ja onko maltodekstriinitankkaus mennyt hukkaan. Sää näyttää hyvältä joten jalakset kannattaa hioa.

Kisavalmistautumiset Kepo-teltan pystyttämisineen vei taas aikaa joten lähtö viivästyi jälleen puolisen tuntia. Startti Anne-Marian lähettämänä kello 12.30. Joukko lähti reippaasti liikkeelle. Eteneminen oli helppoa ja porukka pysyi kasassa ensimmäiseen myötätuulipätkään asti jolloin tein ensimmäisen tunnustelevan irtioton.

Handen lainaamat/myymät uudet entistä tukevammat ja jäykemmät hiilikuitupohjalliset tuntuivat tosi hyviltä. Piilopohkeet omaavana potkukelkkailijana uskon niistä olevan itselleni vielä suurempaa hyötyä kuin kilpakavereilleni.

Olin viitisenkymmentä metriä karussa ja vastatuulipätkillä ajattelin että yksin ei tässä kannata vielä ryhtyä vetämään, itseluottamus ei ollut niin vahva. Jälkiviisaana voin todeta että siihen olisi ollut varaa, mutta loppuaika tuskin olisi ollut näin kova.

Eka kierros sujui aikaan 26.30 joten mentiin 3.32 vauhtia tasaisen taulukon mukaan. Kärkiryhmässä oli allekirjoittaneen lisäksi Hande ja Alpo. Vauhti oli myötätuulipätkiä lukuun ottamatta varsin tasaista ja töitäkin tehtiin tasaisesti. Totesimme Alpon kanssa ettei Hannulla ollut normaali isku päällä.

40 kilometrin kohdalla kovassa myötätuulivedossa yllätys oli suuri kun Alpo tippui. Hande pystyi seuraamaan minua myötätuulipätkän jälkeen vastatuuleen. Kun kysyin "Tuutko mukaan vetämään" oli vastaus "riippuu vauhdista", joten jatkoin vetämistä. Matka jatkui majakkana ja perävaununa, henkisenä taisteluna aina 70 kilometriin saakka jolloin hallitseva mestari hyytyi.

Itselläni kävi monesti irtiottoyrityksiä tehdessäni mielessä vuosien 1996 ja 97 Balckit ja katkerat kiritappiot. Kävisikö tänäänkin taas niin ?

Parhaiten harjoitelleena, tankanneena ja totaalisesti potkukelkkailuun tällä kaudella asennoituneena olin saanut kovan potkukunnon ja henkisen latauksen sekä yliotteen kilpakumppaneistani. Niinpä "Balcki" oli loppumatkasta selkäpiitä kylmäävää jännitystä ja juhlaa. Totesin kisan jälkeen tammikuun kovimpien potkuharjoitusten tuntuneen pahemmilta kuin tämänpäiväisen kisan. Kun mestari tippui sain lisää voimaa ja yritystä. Iho oli kananlihalla ja yritin rauhoitella itseäni, pitää pääni kylmänä, huppukin piti käytännössä jo ekalla puoliskolla ottaa päästä, jotta keho ei ylikuumenisi.

Maalissa lataus purkautui itkuun, hetki oli liikuttava. Tein tähänastisen 15-vuotisen urheilu-urani kovimman suorituksen. Urheilu-urallaan kokee harvoin vastaavia onnistumisen kokemuksia. Psykologi Csiksenmihalyi kutsuu moista kokemusta ja suorituksenaikaista tilaa "FLOW- kokemuksiksi".

Kierrosvauhdit olivat 26.30 + 26.30 + 27 + 4*28 ja risat = 3.38.50. Jää pehmeni hiukan loppumatkasta ja sekin hidasti vauhtia kuten myöskin yksin vetäminen.

Uskon 3.30 alitukseen Weissenseemäisissä olosuhteissa jos muutkin vaivautuisivat Jari Lampea siteeraten "harjoittelemaan" ja nimenomaan talvipotkukelkkailua. Yksin 3.30 alittaminen on aika vaikeaa.

Tämänvuotisella Balckilla en myöskään tinkinyt tippaakaan juomisesta. Kaksi juomapulloa maltoa ja Batteria tuntui sopivalta määrältä. Opin läksyni Vikingarennetillä.

Villen vinkit

Minkälaista harjoitustaustaa 3.38.50 loppuaika Balckilla vaatii ? Tämähän on varsin yksilöllistä, mutta toistaiseksi on olemassa vain yksi vastaus, koska vain yksi henkilö on pystynyt kyseiseen aikaan. 15 vuoden kestävyysurheilutausta ja kuuden vuoden jokavuotinen satsaus talvipotkukelkkailuun ovat mielestäni kaksi avainsanaa.

Ketkupolkkailijan päiväkirja paljastaa lajispesifiset teho- ja määräharjoitukset jotka ovat vain osa totuutta. Olen summannut syys- / talvikauden harjoitteluani viikosta 43/98 viikkoon 11/99 (KB-treenit vko 39-45 = 26 tuntia) Potkukelkkailua 88 t, uintia 85 t, pyöräilyä telineellä 61 t, juoksua 51 t, hiihtoa 38 t, voimaharjoitukset + kuntopiirit/loikat 19 tuntia =351 tuntia eli reilut 15 harjoitustuntia / vko.

Balck ??? The Viewpoint of the Actor

My throat feels sore and my nose became clogged at 5 AM. My feelings aren’t anything special. I keep wondering

whether there is any sense in starting and whether my maltodextrine loading has been pure vanity. Anyway, the weather looks fine so why not grind the runners of my sled.

The common race preparations such as putting up the service tent took some time, so the start was about half an hour late, as usual. Anne-Maria sent the racers to the track at 12.30. The field started with a brisk pace. Kicking was easy and the pack remained together until the first tailwind segment, during which I made my first pullout.

The carbon fiber shoe insoles that I got from Hannu felt great. I believe that they give a kicksledder with "hidden calves" like myself even more benefit than my fellow competititors.

I had a lead of about 50 m. However, when hitting the headwind I thought that it is not profitable to pull away in such an early stage of the race. My self-confidence was not strong enough. Afterwards I can state that I could have afforded that, but the finish time would scarcely have been so tough.

The first lap took only 26.30 so our end time was targeted at 3.32 according to even pacing. The leading pack consisted of Hannu and Alpo besides the author. The speed was quite even except for the tailwind segments and also the workload was distributed evenly. Alpo and I noticed that Hannu didn’t seem as strong as usual.

At 40 km during a hard effort in tailwind I was greatly surprised when Alpo suddenly dropped out. Hannu could follow me from the tailwind to the next headwind. When I asked "Want to pull, too?" the response was "depends on the speed", so I continued to lead. The journey went on as a mental combat until 70 km, when the reigning champion had to give up.

While making the efforts to pull away the bitter spurt finishes of 1996 and 1997 Balcks popped into my mind several times. Would that happen also today ?

Because I was the best trained and carbo-loaded athlete with a total commitment to kicksledding this season, I had a tough kicking shape, high mental charge and hence an edge over my fellow competitors. Therefore the end of the "Balcki" was spine-thrilling excitement and celebration. After the race, I realised that the toughest training sessions in January had felt worse than this race. When the champion dropped out I got more energy and strive. My skin had goose pimples and I tried to calm myself down and keep my head cool. I had to remove my cap in practice already during the first half in order to keep my body from overheating.

In the finish I discharged into tears, the moment was indeed touching. I made the toughest performance during my 15-year career as an athlete. One can seldom experience such feelings during ones career. The psychologist Csiksenmihalyi calls such a state during a performance a "FLOW-experience".

The lap times were 26.30 + 26.30 + 27 + 4*28 + something = 3.38.50. The ice became a bit softer towards the end which retarded the pace slightly, as did also the solitary pacing.

I believe in a sub-3.30 time in Weissensee-like conditions if also the others would, citing Jari Lampi, "mind to practice" and especially winter kicksledding. Alone 3.30 is pretty difficult.

During this year’s Balck I didn’t compromise even a drop of my drinking. Two bottles of malto and Battery felt quite optimal. I learned my lesson on Vikingarennet.

Ville’s Winks

What kind of athletic background is required for a 3.38.50 finish time on a Balck (100 km) ? This is of course quite an individual matter, but hitherto there is only one answer, because only one individual has made the time in question. An 15-year endurance athlete background and six years of annual commitment to winter kicksledding are the key words in my opinion.

In my "Kicksledder’s diary" I have revealed the kick-specific quality and quantity workouts that are, however, only part of the truth. I have summed up my training of the autumn / winter season from week 43/98 to week 11/99 (KB-workouts weeks 39-45 = 26 hours): Kicksledding 88 h, swimming 85 h, cycling on rollers 61 h, running 51 h, cross-country skiing 38 h, resistance & circuit & plyometric training 19 h = total 351 h which makes an average of more than 15 training hours / week.

13.2 2000 Otteita Ketkupolkkailijan päiväkirjasta

75km Kungsängen- Sigtuna-Kungsängen-Sigtuna-Kungsängen, Vikingarännet loisto-olosuhteissa. Aurinko paistoi ja jää oli ohuen vesikerroksen liukastama. Todellinen luontoelämys. Maisemat hivelivät ihmisluontoa kuten myös kova kisa.

Mestari kertasi sovitun reitin kisailijoille.

Hande voitti kisan näytöstyyliin ennakkoveikkausten vastaisesti. Ratkaisu tapahtui noin 7km ennen maalia 200m:n juoksuosuuden aikana ja sen jälkeisellä pitkällä vastatuuliosuudella. Hirveällä iskulla legenda karkasi muiden tavoittamattomiin. Koko kisan ajan kuin varjo Ketkupolkkailijaa seurannut tämän talven komeetta Elmgren karkasi ja pääsi muutaman sekunnin päähän legendasta. Oma vasemman takareiden yläosa on kiristänyt Weissenseelta lähtien eikä tämä riuhtaisu totisesti parantanut tilannetta.

Kärkiletka kasassa hiukan ennen loppuriuhtaisua.

18.2 1.30t potkuk. kyläteitä pitkin Harsböleen ja takaisin.

19.2 ap. 45min J ip. Hyviä mäkivetoja viimevuotisilla pätkillä ennätyskyytiä. Korsmalmin nousu X 4 (2.15, 2.15, 2.17, 2.17) TB:n -mäki x 3 (2.37, 2.36, 2.34) + Kustaankaaren ympäri 1.48 = 1.20t potkutreeni

20.2 2t luisteluhiihtoa + Kepokuntopiiri 40min i.16.40 35min juoksu

21.2 Potkulomaviikko alkoi. ap. 1.51t potkuk Kirkkotiellä hienoissa talviolosuhteissa, vika 11km:n kierros reippaammin 35min= 33km i. Hieronta.

23.2 Potkupromoa ja ammattimannekiineilyä Tampereella. Hesariin tuli hyvät jutut. Illalla hyvät kisat kovassa pakkasessa. Hande kikkaili jälleen taaimmaisesta lähtötuudusta ykköseksi. Itse hyydyin pakkasessa lopussa täysin ja jäin kolmanneksi. Aika-ajossa Hande 1.27, VV 1.34,5 joku suunnistaja ehti sekunnin edelle. 3 kierroksen kisa HV 5.15, TP 5.16, VV 5.18

24.2 i. 35min verr juoksu ja potkukelkkailu. Välinetestejä jäägolfradalla.

25.2 Lepo Flunssa on jälleen rassannut koko viikon kuten perinteisesti ennen Balckia on ollut tapana.

Balckin pakkasstartti Ice Marathonin päälähdössä 26.2.2000

26.2 Raaka Balcki. Lähtöhetkellä pakkasta 20 astetta. Juomat tahtoi jäätyä pulloon ja suojahuppu oli maalissa ihan jääkokkareina. Poskipäät ja nenä paleltuivat. Hande karkasi 30km:ä ennen maalia osittain kuvausauton peesin turvin ja jälkijoukko Vickholm, Elmgren ja Porthin eivät saaneet vuorovetoa aikaiseksi.

Lopussa reidet olivat krampin partaalla. Yritin nykäystä kilometri ennen maalia mutta huomasin että jalat eivät toimineet toivotulla tavalla. 400metriä myöhemmin Elmgren aloitti raivoisan vetonsa johon oli vain pakko yrittää vastata. Maalissa eroa oli sitten kymmenyksen verran Janin hyväksi. Tomas jäi neljänneksi seitsemän sekuntia mitalisijasta. Illalla oli mukava olla muiden mukana pääpalkintojenjaossa.

29.2 Tuli riuhdottua paikasta toiseen. Aamulla aamuteeveessä. Päivällä duunissa. Iltapäivällä potkukelkkaskabojen valmistelua illalla Karkauspäivänketkuttelut. Keskittyminen pääsi hiukan kärsimään kaikesta pyörityksestä mutta kisa oli hieno.

Yleisöä oli arviolta 500-800 henkeä ja kannustus oli mahtavaa. Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua. Hannu voitti niukasti mutta selvästi Alpon. Itse olin kolmas ja iskunyrkin neljäs jäsen Jan oli neljäs. Saunomista edelsi vielä rappukinkkausnoteerauksia yhdellä jalalla. Hannu noteerasi 13,5 ja 14. Itselläni vasen 15,7 ja oikea 14.9.

Voittajalta täytyi illan isännän auttaa lappu rinnasta.

Balck Vierikon nimiin

Kuopio 26.2.2000

Viktor Balckin muisto satanen (100 km), tulokset:

1. Hannu Vierikko 3.47.50.8, 2. Jan Elmgren 3.51.43.3, 3. Ville Vickholm 3.51.43.4, 4. Tomas Porthin 3.51.50.8, 5. Alpo Kuusisto 4.04.26.1, 6. Ilkka Koppelomäki 4.19.36.7, 7. Väinö Nurvo 4.41.55.3

t. Kauko Keportteri

Balck Elmgrenin nimiin

3.3.2001

Tiedot Kuopiosta kertoivat Jan Elmgrenin voittokulusta myös Viktor Balckin muistosatasella. Kisa oli samalla myös SM-kisa. Ville Vickholm jäi voittajasta muutamalla sekunnille. Kolmanneksi potkinut Alpo Kuusisto oli jo seitsemisen minuuttia kärjen takana.

100 km

1) Jan Elmgren 3.49.17,0; 2) Ville Vickholm 3.49.23,3; 3) Alpo Kuusisto 3.57.41,3

Otteita Ketkupolkkailijan päiväkirjasta

SPARKLOV 2001 POTKULOMA

17.2. Aamulla olo jo parempi. Kiihdytyksiä juosten ja kelkalla. 200m epämääräisellä ajanotolla 23,3 Alpo 23,18. Aikaero kuitenkin täsmää. Eestiläisiä kokeilijoita oli noin 50. Nopein kellotti 30,0. Pilkkijöitä paikalla oli yli 2000 ja tunnelma iltapäivän palkintojenjaossa oli hieno. ip. 40min potkuk

Pyhäjärven jää oli loistokunnossa.

18.2. ap. 50min potkuk lumessa. Yöllä oli pyryttänyt ja jäällä oli 10cm uutta lunta.

19.2. ap. 1.15t potkuk. järvellä + 35min kuntop. Lihastasolla hyvä tunne. i. Hieronta

20.2. järvellä

21.2. Potkuk järvellä ja järven takana normaalijalaksilla. Kävin katsastamassa Porlammin tien kunnon ja totesin sen erinomaiseksi joten kävin Porlammilla kääntymässä = 2.50t

22.2. Kauhian kylmä keli -12 C ja kova tuuli. 1.20t potkuk. Harsbölen ja Skogbyn kautta Tesjoelle Impin Kievariin jossa lämmittely- ja tankkaustauko. Paluu vastatuuleen sujui rivakassa tahdissa 1.25t i. 30min J + rapputreeni 0.20t

23.2. LEPO Päivystys potkukelkkaständillä Lahdessa

24.2. ap. 2.15 t potkuk Lamminalhon kautta Porlammille ja takaisin. Paluumatkalla Porlammintiellä oli tosi liukas noin 2km:n mittainen myötätuuliosuus. Pakkasta oli -20C

25.2. klo12 1t kolausta 30min verr. 5 x 10kierr (11.15, 11.10, 11.03, 11,03, 10.52) VK/ 2kierr pal. + verr. + kierrosnoteeraus 1.02. Tuli kolattua taas liian jyrkät kurvit= 1.20t potkuk. -15 C aurinkoinen tyyni iltapäivä

26.2. 15min verr. 20 x kierros/kierros + 15min verr. = 1.15t ja 60 kierrosta i. hieronta

27.2. 40min J

28.2. 55min potkuk maastossa+ terävä kuntop. 20min

1.3. 1t potkuk maastossa + 10min J

2.2. LEPO

3.3. BALCK liukkaalla kurvikkaalla 10km:n radalla Kuopiossa aikaan 3.49.23. Balckin historia sai uuden voittajanimen kun Jan Elmgren potki hurjalla 400m:n loppurutistuksellaan Ketkupolkkailijaa karkuun . Maalissa eroa oli kuusi sekuntia. Yritin ratkaisua jo 2-3km:ä ennen maalia kun Jan kaatui. Sain pidettyä kilometrin mittaisessa kovassa vedossa eron 20-30m:ssä vain muutaman sata metriä kunnes Jan hitaasti hivuttautui kantaan jonka jälkeen en henkisesti jaksanut jatkaa iskua. Vedon jatkaminen olisi ehkä kuitenkin näin jälkiviisaana kannattanut. Jan ajoi joka kierroksella lopun kurvit niin paljon paremmin. Mainittakoon että kisan kovin vetojuhta ja kolmonen Alpo Kuusisto hyytyi 85km:n kohdalla. Itse olin jo kahteen otteeseen tipahtanut kärkikaksikon kyydistä, mutta Alpon hyydyttyä pääsin jälleen kärkikahinoihin mukaan. Kilpailu oli hieno ja mahtuu legendaaristen 100km:n kilpailujen joukkoon vaikka osanottajia oli vain kolme. Kaikki saivat SM-pytyt.

4.3. 10.000m:n ME-koe Jyväskylässä. Alpo piti tasaisen tappavaa kyytiä 2500m:n radalla. Jan pystyi seuraamaan suht lähellä mutta itse jäin 40 sek päähän. Tunnelma oli hieno "Höyry-Häyrisen" selostaessa ja yleisön kannustaessa. Kannatti käydä rykäisemässä Balckilta kipeytyneillä koivillakin. Lehtisen Antti perheineen tarjosi kisan jälkeen hyvät löylyt ja ruuat.

 

 

2.3.2002 Kuopio

Ketkupolkan Alpo Kuusisto kypsytti nykimällä aiemmat 100 km:n kisojen voittajat. Viimeisimpänä Kuusiston kyydistä jäi Hannu Vierikko. Lopulta Vierikko hyytyi neljänneksi viimeisellä 25 km:n kierroksella.

Kensuportteri

Tulokset:

Jäärata SM 100 km

1) Alpo Kuusisto Ketkupolkka 3.48.40,0; 2) Jan Elmgren Ketkupolkka 3.53.52,2; 3) Ville Vickholm Ketkupolkka 3.56.37,0; 4) Hannu Vierikko Ketkupolkka 4.09.13,9; 5) Antti Lehtinen KENSU 4.13.28,7; 6) Markus Holmlund IF Femman 4.18.34,8; 7) Jaakko Kalo Ketkupolkka 5.43.04,3 (60-vuotiaiden ennätys?)


v.9 2002 Otteita Ketkupolkkailijan päiväkirjasta

Palautteluntapaista ja BALCKI! 8.55t

Ma Lepo, väsyttä! Hieronta

Ti 10min J+ 30min kolaus + 40min potkuk + 10min J

Ke 35min J + 30min terävä kuntopiiri

To 1.35t potkuk. loistotieoloissa Loviisan tiellä 27,5km

Pe 45min hiihto verr

La Alpon suvereenia hallintaa ja ylivoimaa Balckilla. Vetäisi animaaliseneläimellisesti toisen puolikkaan 6 minuuttia kovempaa kuin ensimmäisen. Loppuaika 3.48.40. Oma oljenkorteni oli Hannu Vierikon(4.09) hyytyminen jolla saavutin ehkä talvikauden parhaan saavutukseni ja SM-pronssia ajallani 3.56.37 Jan oli hienosti hopealla 3.53.52 ja Hannukin kaatui saappaat jalassa peesattuaan hurjakuntoista Kuusistoa äärirajoillaan 20km. Seitsemän miestä maaliin, viides Antti Lehtinen omalla ennätyksellään, samoin kuudentena Markus Holmlund ja seitsemäntenä Jaakko Kalo.

 

 

v.9 2003 Otteita Ketkupolkkailijan päiväkirjasta

Ma 1.40t luisteluhiihtoa Hieronta.

Ti ap. 1.15t potkuk. Loviisan lahdella. Kaupunki on aurannut Dunkahällin pikkusaarelle menevän mainion luisteluväylän. Jäärata oli melkein yhtä hyvässä kunnossa kuin SM-maratonrata Lapinjärvellä. Meno-paluuna reitti on noin 5km. Tein myös muutamia lyhyitä vetoja. Väkeä jäällä oli vain nimeksi. i. 30min juoksu

Ke Lepo

To 1t potkuk "Sjögårdin alamäki" aikaan 2.54

VALMIINA BALCKILLE!